POR­VOO, LÄN­SI­RAN­TA Elo­ku­va­oh­jaa­ja Klaus Härö ker­toi ko­ti­kau­pun­gis­saan Por­voos­sa uu­den elo­ku­van­sa "Het­ki en­nen va­loa" en­nak­ko­näy­tök­ses­sä kes­ki­viik­ko­na ylei­söl­le te­ok­sen syn­nys­tä, hoi­to­a­lan mer­ki­tyk­ses­tä ja vuo­sia kes­tä­nees­tä val­mis­te­lu­työs­tä.

Elo­ku­van taus­tal­la on hoi­ta­jien työ­tais­te­lu ja ky­sy­mys sii­tä, kuin­ka yh­teis­kun­ta koh­te­lee nii­tä ih­mi­siä, joi­den va­raan hoi­va ra­ken­tuu.

Härö muis­tut­ti heti al­kuun, et­tä ky­sees­sä oli yk­si en­sim­mäi­sis­tä näy­tök­sis­tä yli­pää­tään.

– Te olet­te en­sim­mäi­siä ylei­sö­jä, jot­ka tä­män nä­kee. Elo­ku­va ei vie­lä ole te­at­te­reis­sa, hän sa­noi.

Oh­jaa­ja ker­toi ole­van­sa eri­tyi­sen kiin­nos­tu­nut ylei­sön re­ak­ti­ois­ta, sil­lä elo­ku­va on juu­ri val­mis­tu­nut vuo­sia kes­tä­neen ke­hi­tysp­ro­ses­sin jäl­keen.

Porvoon Bio Rexissä nähtiin tuore ennakkonäytös, kun ohjaaja Klaus Härö saapui esittelemään uutta elokuvaansa "Hetki ennen valoa" yleisölle. – Tämä on ennakkonäytös, ja olisi hirveän jännittävää jäädä kuuntelemaan palautetta, mutta jatkan Hyvinkäälle ja Riihimäelle, hän sanoi.

Marko Wahlström

Juu­ret vuo­den 2007 hoi­ta­ja­kiis­tas­sa

Elo­ku­van läh­tö­koh­ta syn­tyi jo lä­hes 20 vuot­ta sit­ten hoi­ta­jien työ­tais­te­lun ai­ka­na. Härö ker­toi poh­ti­neen­sa vuon­na 2007 käy­dyn hoi­ta­ja­la­kon he­rät­tä­miä ris­ti­rii­tai­sia tun­tei­ta. Toi­saal­ta lä­hes kaik­ki kan­nat­ta­vat hoi­ta­jil­le pa­rem­paa palk­kaa ja työ­o­lo­ja, mut­ta sa­maan ai­kaan esiin nou­si huo­li sii­tä, mitä ta­pah­tui­si, jos eri­kois­sai­raan­hoi­ta­jat to­del­la jät­täi­si­vät työn­sä.

– Jo­kai­nen meis­tä ha­lu­aa, et­tä hoi­ta­jil­la on rei­lu palk­ka ja asi­al­li­set työ­o­lot. Mut­ta sa­maan ai­kaan nou­si ky­sy­mys, et­tä kuka hoi­taa mi­nua, omai­si­a­ni tai las­ta­ni, jos työ­tais­te­lu me­nee lii­an pit­käl­le, Härö ku­vai­li.

Hä­nen mu­kaan­sa elo­ku­va ei pyri tar­jo­a­maan po­liit­ti­sia vas­tauk­sia, vaan nos­ta­maan ai­heen kes­kus­te­luun.

– Hoi­to on usein vaa­lien al­la yk­kö­sa­sia, mut­ta vaa­lien jäl­keen se pu­to­aa taas mui­den asi­oi­den jal­koi­hin – kun­nes on jäl­leen vaa­lit. Toi­voi­sin, et­tä täs­tä pu­hut­tai­siin pit­kä­jän­tei­sem­min yh­des­sä.

Klaus Härö kuvaili työtään elokuvaajaohjaajana jälkiruoan tekoon. – Sitä kannattaa syödä, jos se antaa jotakin ja tekee hetkestä hyvän. Toivon, että tämä elokuva on sellainen. Se on myös sellainen, jota ilman voidaan olla. Jos ei maistu, niin sen voi hyvin jättää sivuun ja odottaa toiseen kertaa, sillä kaloreita ei kannata ahmia, Härö sanaili.

Marko Wahlström

Hel­sin­gin Sa­no­mien ar­tik­ke­li sy­tyt­ti ki­pi­nän

Var­si­nai­nen sy­säys elo­ku­val­le löy­tyi Hel­sin­gin Sa­no­mien Kuu­kau­si­liit­tees­sä vuon­na 2008 jul­kais­tus­ta Stii­na Kii­ve­rin kir­joit­ta­mas­ta ar­tik­ke­lis­ta.

Ar­tik­ke­li ker­toi äi­dis­tä, jon­ka va­ka­vas­ti sy­dän­sai­ras lap­si oli sai­raa­la­hoi­dos­sa sa­maan ai­kaan, kun hoi­ta­jien jouk­koir­ti­sa­nou­tu­mi­nen uh­ka­si to­teu­tua.

– Ar­tik­ke­li lop­puu sa­noi­hin ”Minä olin se äi­ti.” Se py­säyt­ti. Tun­tui, et­tä täs­sä on jo­tain, mis­tä voi­si tul­la hyvä elo­ku­va.

Ar­tik­ke­li jäi kui­ten­kin odot­ta­maan oi­ke­aa het­keä oh­jaa­jan työ­pöy­däl­le 12 vuo­dek­si. Lo­pul­ta juu­ri en­nen ko­ro­na­pan­de­mi­aa Härö vei ide­an pit­kä­ai­kai­sil­le yh­teis­työ­kump­pa­neil­leen, kä­si­kir­joit­ta­ja­pa­ris­kun­ta Kir­si Vik­ma­nil­le ja Jim­my Karls­so­nil­le, jot­ka ovat kä­si­kir­joit­ta­neet myös elo­ku­vat "Äi­deis­tä par­hain" ja "Rak­kaa­ni me­ri­kap­tee­ni".

Inka (Laura Birn) on vaikeiden päätösten äärellä. Miten tehdä oikea valinta, kun vaakalaudalla ovat oma ja toisten elämä? Hän elää yksinhuoltajana yhdessä poikansa kanssa.

Cata Portin

Ta­ri­nas­ta tuli kah­den äi­din ker­to­mus

Kä­si­kir­joit­ta­jat päät­ti­vät muut­taa nä­kö­kul­maa al­ku­pe­räi­ses­tä leh­ti­ar­tik­ke­lis­ta. Sen si­jaan, et­tä pää­hen­ki­lö­nä oli­si ol­lut lap­sen äi­ti, kes­ki­öön nos­tet­tiin sai­raan­hoi­ta­ja.

– Ha­lu­sim­me kat­soa Flo­ren­ce Nigh­tin­ga­le -myyt­tiä. Mitä ta­pah­tuu ih­mi­sel­le, joka ai­na jak­saa, ai­na suos­tuu ja aset­taa it­sen­sä si­vuun? Härö ker­toi kä­si­kir­joit­ta­jien ajat­te­lus­ta.

Lo­pul­li­ses­sa elo­ku­vas­sa seu­ra­taan kah­ta äi­tiä: sai­raa­las­sa lap­sen­sa puo­les­ta tais­te­le­vaa äi­tiä sekä eri­kois­sai­raan­hoi­ta­jaa, joka yrit­tää so­vit­taa yh­teen työn­sä ja oman yk­sin­huol­ta­jan per­he-elä­män­sä.

"Mä oon tei­tä var­ten", eri­kois­sai­raan­hoi­ta­ja In­kan rep­liik­ki vas­ta­syn­ty­neen pik­ku­po­jan van­hem­mil­le tii­vis­tää elo­ku­van sa­no­man.

Sydänsairaan vastasyntyneen poikavauvan äiti Leniä esittää Oona Airola.

Robert Nordström/Making Movies

Näyt­te­li­jät läh­ti­vät mu­kaan ai­heen vuok­si

Härö ker­toi eri­tyi­sen yl­pe­äs­ti elo­ku­van laa­jas­ta hen­ki­lö­kaar­tis­ta, mikä on por­voo­lai­soh­jaa­jal­le poik­keuk­sel­lis­ta. Mu­ka­na on usei­ta hä­nen ar­vos­ta­mi­aan näyt­te­li­jöi­tä eri su­ku­pol­vis­ta, muun mu­as­sa por­voo­lai­nen Mer­ja La­ri­vaa­ra, joka näh­dään pie­nes­sä, mut­ta mer­kit­tä­väs­sä si­vu­roo­lis­sa.

Elo­ku­van muut täh­ti­näyt­te­li­jät ovat Oo­na Ai­ro­la, Lau­ra Birn, Jus­si Va­ta­nen, Mari Ran­ta­si­la, Kaa­ri­na Ha­zard ja Sari Sii­kan­der.

– Ku­kaan ei ol­lut mok­sis­kaan sii­tä, et­tä roo­li oli­si ol­lut pie­ni. Ih­mi­set ha­lu­si­vat mu­kaan, kos­ka ai­he tun­tui tär­ke­äl­tä ja kä­sit­te­le­mi­sen ar­voi­sel­ta.

Har­joi­tus­vai­hees­sa käy­tiin hä­nen mu­kaan­sa lu­kui­sia kes­kus­te­lu­ja niin hen­ki­lö­hah­mois­ta kuin työ­e­lä­män to­del­li­suu­des­ta.

– Näyt­te­li­jät poh­ti­vat jat­ku­vas­ti, mi­ten ih­mi­set oi­ke­as­ti pu­hui­si­vat tai käyt­täy­tyi­si­vät täl­lai­sis­sa ti­lan­teis­sa. Ta­voit­tee­na oli mah­dol­li­sim­man ar­ki­nen ja tun­nis­tet­ta­va puhe.

– Hoitoalalla työskentelevät tekevät pääruokaa, jota ilman meistä kukaan ei voi olla. Jokainen meistä joskus elämänsä aikana heikoilla, ja hoivan ja hoidon tarpeessa, Klaus Härö sanoi.

Marko Wahlström

Hoi­to­a­lan am­mat­ti­lai­set mu­ka­na tuo­tan­nos­sa

Elo­ku­van te­ki­jöil­le oli tär­ke­ää, et­tä sai­raa­la­maa­il­ma näyt­täi­si us­kot­ta­val­ta. Sik­si tuo­tan­non tu­ke­na oli hoi­to­a­lan am­mat­ti­lai­sia kä­si­kir­joi­tus­vai­hees­ta edi­toin­tiin as­ti.

– Oli­si ol­lut hir­ve­ää, jos jo­kin hoi­to­toi­men­pi­de oli­si teh­ty vää­rin päin ja hoi­ta­jat kat­so­mos­sa sa­noi­si­vat, et­tä ei se noin mene, Härö to­te­si.

Hä­nen mu­kaan­sa hoi­to­a­lal­la työs­ken­te­le­vil­tä saa­tiin myös ar­vo­kas­ta tie­toa am­mat­ti­kult­tuu­ris­ta.

– Hoi­ta­jia lei­maa vah­va kol­le­gi­aa­li­suus ja luot­ta­mus toi­siin. Se oli yk­si niis­tä asi­ois­ta, joi­ta ha­lu­sim­me näyt­te­li­jöi­den kans­sa saa­da nä­ky­viin.

Ny­ky­het­ken ku­vaa­mi­nen toi uu­den haas­teen

Use­at Hä­rön ai­em­mat elo­ku­vat ovat si­joit­tu­neet men­nei­syy­teen. Nyt ta­pah­tu­mat si­joit­tu­vat tä­hän päi­vään. Oh­jaa­jan mu­kaan his­to­ri­al­li­ses­sa elo­ku­vas­sa suu­rin haas­te on ra­ja­ta pois ny­ky­a­jan ele­men­tit, kun taas ny­ky­päi­vään si­joit­tu­vas­sa elo­ku­vas­sa on­gel­ma on päin­vas­tai­nen.

– Kun kaik­kea voi ku­va­ta, pi­tää löy­tää tapa, jol­la elo­ku­va näyt­tää elo­ku­val­ta ei­kä pel­käl­tä re­por­taa­sil­ta. Elo­ku­va on ta­ri­nan­ker­ron­taa ja sen pi­täi­si vä­lit­tyä kat­so­jal­le.

Hä­rön mu­kaan ta­voit­tee­na oli teh­dä in­tii­mi ja ih­mi­sen ko­koi­nen elo­ku­va il­man te­le­vi­si­o­sar­joil­le omi­nais­ta kiil­lo­tet­tua il­met­tä.

– Me sa­noim­me jos­sain vai­hees­sa, et­tä ai­na­kaan täs­tä ei teh­dä mi­tään ”Sy­ket­tä”. Ha­lu­sim­me teh­dä ih­mi­siä lä­hel­le tu­le­van elo­ku­van.

– Rakastan Klaus Härön elokuvia. Tämän nähdessäni ensimmäisen kerran olin aivan märkä ensimmäisen viiden sekunnin jälkeen, Bio Rexin Porvoon elokuvateatterivastaava Edgar Nieminen sanoi.

Marko Wahlström

Te­at­te­ri­vas­taa­va lii­kut­tui jo en­sim­mäi­sil­lä se­kun­neil­la

Ylei­sö­kes­kus­te­lus­sa Bio Re­xin te­at­te­ri­vas­taa­va Ed­gar Nie­mi­nen ker­toi näh­neen­sä elo­ku­van en­nak­koon tek­nis­ten tar­kis­tus­ten yh­tey­des­sä.

Nie­mi­nen ker­toi elo­ku­van osu­van hen­ki­lö­koh­tai­ses­ti lä­hel­le, kos­ka hä­nen per­heel­lään on ko­ke­muk­sia pit­käs­tä sai­raa­lap­ro­ses­sis­ta.

– Vii­si se­kun­tia lef­faa ja minä olin ihan mär­kä, Nie­mi­nen ku­vai­li.

Kom­ment­ti sai Hä­rön nau­rah­ta­maan.

– Nyt teit ai­ka ty­lyn asi­an oh­jaa­jal­le, kun ko­ro­tat ri­maa, hän sa­noi.

Lo­puk­si Härö toi­vot­ti ylei­söl­le hy­vää elo­ku­va­e­lä­mys­tä.

– Toi­von, et­tä tämä oli­si in­tii­mi ja ih­mi­sen ko­koi­nen elo­ku­va, joka tu­li­si lä­hel­le hen­ki­löi­tään. Hy­vää kat­so­ja­ko­ke­mus­ta.

Het­ki en­nen va­loa -elo­ku­vaa saa en­si-il­tan­sa elo­ku­va­te­at­te­reis­sa per­jan­tai­na 11.9.

Kat­so­jat elo­ku­van jäl­keen: Äi­din ko­ke­mus osui suo­raan sy­dä­meen

POR­VOO Sai­raa­lan vuo­de­o­sas­ton va­lot, van­hem­man pel­ko lap­sen puo­les­ta ja hoi­ta­jien ra­jal­li­nen mah­dol­li­suus aut­taa. Elo­ku­va kos­ket­ti kat­so­jia voi­mak­kaas­ti eri­tyi­ses­ti sil­loin, kun sen ta­pah­tu­mat muis­tut­ti­vat omia elä­män­ko­ke­muk­sia.

Kes­kel­lä päi­vää pi­de­tyn se­ni­o­ri­näy­tök­sen jäl­keen sil­miä pyy­hit­tiin ne­nä­lii­noi­hin eri puo­lil­la kat­so­moa. Kah­den por­voo­lais­kat­so­jan mie­les­tä elo­ku­van suu­rin vah­vuus oli sen ai­tous.

– Tämä ku­vaus on ihan to­del­li­nen. Ku­kaan, joka ei ole it­se ko­ke­nut sitä, ei oi­kein voi kä­sit­tää, mitä sii­nä ta­pah­tuu, sa­noo eräs kat­so­ja.

Hän työs­ken­te­li ai­em­min hoi­ta­ja­na ja ker­too ko­ke­neen­sa elo­ku­van sekä am­mat­ti­lai­sen et­tä äi­din nä­kö­kul­mas­ta.

– Sekä äi­ti­nä et­tä hoi­ta­ja­na tun­nis­tin ti­lan­teet. Kun yk­si lap­si on va­ka­vas­ti sai­ras ja toi­nen pie­ni ko­to­na, tun­tuu sil­tä, et­tä pi­täi­si re­ve­tä joka suun­taan yh­tä ai­kaa. Koko ajan on tun­ne, et­tä on vää­räs­sä pai­kas­sa.

Omat me­ne­tyk­set nou­si­vat pin­taan

Elo­ku­van sai­raa­la­koh­tauk­set ava­si­vat vuo­si­kym­men­ten ta­kai­sia muis­to­ja. Kat­so­ja ker­too me­net­tä­neen­sä kak­si las­ta ja viet­tä­neen­sä pit­kiä ai­ko­ja Las­tenk­li­ni­kal­la.

– Vaik­ka sii­tä on vuo­sia ai­kaa, kaik­ki ne tun­ne­maa­il­man myrs­kyt tu­li­vat ta­kai­sin. En osan­nut va­rau­tua sii­hen, kuin­ka vah­vas­ti tämä me­ni­si ihon al­le.

Vie­res­sä is­tu­nut ys­tä­vä nyök­kää.

– Kun täl­lai­nen osuu omiin ko­ke­muk­siin, se ei ole enää vain elo­ku­va. Se tuo ne muis­tot ta­kai­sin.

Toi­nen kat­so­jis­ta ker­too me­net­tä­neen­sä vau­van vain va­jaan kuu­kau­den ikäi­se­nä.

– Las­tenk­li­nik­ka tuli meil­le tu­tuk­si. Sii­nä ti­lan­tees­sa elää ai­van kup­las­sa. Ei ajat­te­le viik­ko­ja tai kuu­kau­sia eteen­päin, vaan päi­vän ker­ral­laan. Elo­ku­va ku­va­si sen to­del­la re­a­lis­ti­ses­ti.

Hä­nen mu­kaan­sa juu­ri epä­var­muus sii­tä, sel­vi­ää­kö lap­si vai ei, oli ku­vat­tu tar­kas­ti.

– Kun lää­kä­rit pu­hu­vat tun­neis­ta tai päi­vis­tä, elä­mä ku­tis­tuu sii­hen het­keen. Se tuli täs­sä hy­vin esiin.

Hoi­ta­jan ja van­hem­man ris­ti­rii­ta

En­ti­sen hoi­ta­jan mie­les­tä elo­ku­va on­nis­tui näyt­tä­mään myös hen­ki­lö­kun­nan nä­kö­kul­man.

– Hoi­ta­ja­na yrit­tää pi­tää kai­kis­ta huol­ta. Sa­mal­la tie­tää omat ra­jan­sa. Elo­ku­van hoi­ta­ja oli ai­van lop­puun uu­pu­nut, ja se oli us­kot­ta­vas­ti näy­tel­ty.

Kat­so­jia pu­hut­te­li eri­tyi­ses­ti koh­taus, jos­sa hoi­ta­ja ylit­tää am­ma­til­li­sen etäi­syy­den ra­jaa aut­taak­seen per­het­tä.

– Sii­nä nä­kyi se aut­ta­mi­sen halu. Kun nä­kee toi­sen ih­mi­sen ah­din­gon ja huo­len lap­ses­ta, te­kee mie­li teh­dä enem­män­kin kuin eh­kä pi­täi­si.

Elo­ku­va nos­ti esiin myös puo­li­soi­den vä­li­set ris­ti­rii­dat krii­sin kes­kel­lä.

– Mo­lem­mat van­hem­mat ovat rik­ki. He ovat rik­ki yh­des­sä, mut­ta myös omil­la ta­voil­laan erik­seen. Se oli ku­vat­tu hy­vin to­den­tun­tui­ses­ti.

Myös isät jää­vät hel­pos­ti si­vuun

Kat­so­jien mu­kaan elo­ku­va muis­tut­ti, et­tei krii­si kos­ke vain äi­tiä.

– Isäl­le lap­si on yh­tä ra­kas. Sil­ti hän jou­tuu usein ole­maan se, joka tu­kee äi­tiä, vaik­ka tar­vit­si­si it­se­kin tu­kea. Se on hy­vin haas­ta­va roo­li.

Sa­mal­la esil­le nou­si­vat iso­van­hem­pien ja muun lä­hi­pii­rin mer­ki­tys.

– Naa­pu­ri­a­pu, su­ku­lai­set ja ys­tä­vät ovat to­del­la tär­kei­tä. Ku­kaan ei jak­sa yk­sin, vaik­ka jos­kus avun an­ta­mi­sen tapa ei oli­si­kaan täy­sin oi­kea.

Toi­vo jäi vii­mei­sek­si tun­teek­si

Vaik­ka elo­ku­va kä­sit­te­lee ras­kas­ta ai­het­ta, kat­so­jien mu­kaan se ei jätä kat­so­jaa pi­mey­teen. Eri­tyi­sen voi­mak­kaa­na mie­leen jäi lop­pu­koh­taus, jos­sa äi­ti saa en­sim­mäi­sen ker­ran pi­tää vau­vaa sy­lis­sään.

– Se kat­se hei­dän vä­lil­lään oli jo­ten­kin iha­na. Sii­hen tuli lo­pul­ta valo, toi­nen kat­so­jis­ta sa­noo.

Mo­lem­mat suo­sit­te­le­vat elo­ku­vaa läm­pi­mäs­ti, mut­ta sa­mal­la pie­nel­lä va­rauk­sel­la.

– Kan­nat­taa va­ra­ta ne­nä­lii­no­ja mu­kaan, he nau­rah­ta­vat.

Het­ken hil­jai­suu­den jäl­keen ar­vio tii­vis­tyy yh­teen lau­see­seen.

– Kyl­lä tämä vii­den täh­den elo­ku­va on. Se voi tul­la ihol­le, mut­ta jos­kus nii­tä omia ki­pu­ja­kin on hyvä koh­da­ta. Ne ovat kui­ten­kin ai­na osa mei­tä.

MAR­KO WAHLST­RÖM